Oh my god I can't believe this, I've never been this far away from home
Meidän talon (obs. ei asuta Emun kanssa samassa talossa) siivooja on ihan hassu. Rebekka tuntuu hengailevan meidän talossa ja siivoojien kerhohuoneessa, laittaa ruokaa keittiössä ja tuo kovaäänisiä kavereita kylään enemmän kuin putsailee taloa. (Tutkimukseni mukaan muut siivoojat ei tee näin.) Noh, se on vielä ihan ok että mut herättää Reben kamu huutamalla kimakalla ja nasaalilla tuuttauksella "REBEKKAA" suoraan sisään taloon (jossa on luolan kaiku), mutta mitä tulee ruoanlaittoon niin kokki saisi olla kyllä vahtimassa ruokiaan käristyksen ajan. Rebekka pistää pavut pataan ja padan hellalle ja lähtee hengailemaan kerhohuoneella. Ensimmäisen kerran pelastin Rebekan papuparat ylikiehumasta, toisen kerran pelastin talorukan palamasta. Jälkimmäisellä kerralla oli pavut jo saaneet mustan peitteen ja talo savuhunnun.
Emulla on ollut vieraita kulunut viikko, joten päätettiin eriyttää meidän tekosia ja Emu kumppaneineen lähti safarille Pilanesbergiin (oon jo nähnyt ne kaverit siellä) ja mä suuntasin n.20 muun vaihtarin kanssa Clarensiin, joka on pieni kylä Lesothon kyljessä. Kolmen tunnin ajomatka venyi ruuhkassa noin viiteen ja loppumatkasta autojen piti ajaa hurjaa vauhtia, sillä tie oli täynnä syviä renkaanmentäviä kuoppia, joita pimeällä ei olisi enää nähty. Kiidettiin siinä sitten pakuilla kuin myyräpelissä konsanaan. Lopulta päästiin perille, mutta oikeastaan matkan jännittävin osuus oli vasta edessä. Talovastaava *ysk* Mrs. L *ysk* oli valmistanut meille illallista. Huomioonottaen kaikki kiputilanteet em. henkilön kanssa, etukäteen koko porukka oli vakuuttunut, että ruoka oli myrkytettyä ja yritti keksiä varotoimia ennen ruokailua. Mun kuvitelmissa kosto oli erityisesti osoitettu meille homesienikattoisille ja meni jotenkuten näin että talovastaava mutisee "kyllä teille sienet näytän" ja raastaa kantapäänsä ruokaan…
Ruokahalua oli siinä vaiheessa kerytetty pitkällä ajomatkalla, joten ketään ei hidastanut uhkakuvat, pääasia että ruokaa oli tarjolla. Odottamattomasti ruoka oli myös erittäin hyvää, eikä tähän mennessä kukaan ei ole kuulemani mukaan kupsahtanut…
Seuraavana aamuna, elinvoimaisena, lähdettiin ratsastamaan vuoristoon. Clarens on siis uskomattoman kaunis, vuorien ympäröimä kylä, joka on lähinnä rikkaiden valkoisten asuttama ja lomailtava. (Huhujen mukaan myös Brad Pitt ja prinssi Williams ovat löytäneet lomaparatiisinsa kylästä, mutta eipä vielä nähty pojuja mailla halmeilla.) Kauniita vehreitä vuorijonoja löytyi joka suunnalta ja me suunnattiin yhdelle niistä. Kuljettiin kaikki peräkkäin yhdessä jonossa ja saattaa kuulostaa että mä olisin jotenkin pro, mutta ihan oikeasti mun hepo ei suostunut muuten kulkemaan kun heti toisen hepan helmahöyryissä. Aluksi tietysti mun ego oli korkealla, mutta sitten kun tajusin että mulla ei ollut juuri osaa eikä arpaa ratsuni suunnitelmiin olo oli kuin perusturistilla Nastolasta. Terve. Oli huippuhauskaa ja maisemat oli tietysti pakahduttavia. Parasta oli ehkä kun törmättiin matkalla seeproihin, jotka tietysti ihmetteli että miksi noilla lajitovereilla on paiseet selässä. Ja me otettiin kuvia ja kuvia ja kuvia. Ai niin ja mä sain hevosenpaskaa naamaan. Mutta se on elämää se. Huippua.
Sunnuntaina minä, David ja Lyen mentiin vielä tutkiskelemaan jalan ympäristöä. Ei jaksettu lähteä patikoimaan vuoristoon, joten päätettiin kömpiä vuoriston juuria omatoimisesti, mutta ajatus olikin liian idealistinen, sillä kaikki alueet olivat yksityisomistuksessa. Toisin sanoen aina kun yritettiin löytää polkua luonnonhelmaan tie loppui ja osoittautui mahdottomaksi rämpiä pusikkoon. Toisaalta laidoilla koristi aidat ja "yksityisomistus"-kyltit. Lopulta paikallinen n.14-vuotias poika pyörineen lähti näyttämään meille polkua talojen takana ja päästiin siinä sitten vähän katselemaan puita ja muita. Kierroksen lopuksi käytiin vielä katsastamassa parit taidenäyttelyt ja käsityöliikkeet (joita kylässä oli paljon!). Kotimatkalla poimittiin vielä patikoijat vuorenjuurelta ja jatkettiin matka, maisemia ihaillen, läheiseen Besothon kylään. Kylä oli täysin turismille omistettu, mutta toimi tarkoituksessaan erittäin hyvin imitoiden entisajan Sotho-heimon kylää, jonka historiaa ja tapoja opas selvensi.
Siinä siis Clarensista ja sitten vielä pikaisesti eiliseen. Toissapäivänä nimittäin saatiin kutsu ihastuttavalta piano-opettajaltamamme tulla kuuntelemaan hänen showtaan Emprerior Casinolle Johannesburgiin. Opettajamme oli hankkinut meille liput ja eilen sitten lähdettiin hänen kyydissään kohti kasinoa. Oltiin Emun kanssa laittauduttu hienoksi ja täytyy myöntää, että tuntui aika absurdilta seisoa siellä keskiviikkoiltana ihmismassojen, värivalojen ja kaiken muovin keskellä. Nauratti lähinnä, Jyväskylän likat, hah. Ennen showta pujahdettiin syömään hienostuneesti. (Ruoka maksoi alle 10e/lärvi! ja parasta ruokaa tähän mennessä!). Illalliselta jatkettiin showhun, jonka piti olla englanniksi, mutta yllätys-yllätys, ainakin kolmasosa puheesta oli afrikaansia. Tyypillistä. Tietysti koko valkeanhohtava yleisö ilakoi röhötti niinä osina kaikista eniten, ihan ehkä vaan ylistääkseen omaa kieltään. Ainakin se osuus mitä ymmärrettiin oli ihan huvittava ja kaikenkaikkiaan viihdyttävää. Lopulta opettajamme talutti meidät backstagelle ja siellä esitteli meidät muun muassa shown isälle, päätähdelle Nathanielille. Ilta oli ihana irtautuminen arjesta, huolimatta muutamia ulkopuolisuus-tunteita kaiken afrikaansin keskellä.
Nyt häippäsen yliopistolle treenailemaan ja vastaanottamaan viikon viimeistä luentoa. Lauantaina saadaankin vieraita Suomesta (jos pilottilakko sen meille suo)! Jihajee!
-Jullu-
