On ollut huippuhauska puoltoista viikkoa (siitä taaksepäin en enää muistakaan mitä kaikkea ollaan puuhailtu). Vielä siis palatakseni viime viikonloppuun, vierailimme tuolloin entisen suomi-vaihtarin Phiwen luona Johannesburgissa. Matka ei alkanut perjantaina lupaavasti kun kaikessa epähuvittavuudessamme saimme odottaa useamman tunnin, että Phiwe tulee vastaan meitä Pretorian keskustaan. Lopulta tapasimme Phiwen asemalla klo 16 ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Jo'burgia pahimmassa ruuhkassa. Ei oikeastaan haitannut lainkaan, että n. 60 kilometrin matkaan käytimme lähes 4 tuntia ja kolmea eri minibussia, sillä kokemuksena matkanteko oli korvaamaton. Opimme käyttämään minibusseja ja samalla näimme arkisen ruuhkakaupungin sateen ja työpäivän jälkeisen väsymyksen keskellä - kuva ei ollut laisinkaan niin ankea kun näistä olosuhteista voisi olettaa. Päin vastoin Phiwe ja kanssakulkijamme olivat mitä mukavinta seuraa ja toisaalta ihmiset jaksoivat yrittää, oli tilanne kuinka toivoton tahansa.
Tulimme siis hyvin juttuun Phiwen kanssa. Juttelimme pitkään iltaan ja toisin kuin monessa muussa paikassa ei tarvinnut niinkään miettiä mistä aiheista on sopivaa puhua! [Toisinaan täällä on väsyttävää kun kulttuurien välisiä ristiriitoja on niin paljon, että on mahdoton olla puolueeton ja kaiken aikaa saa olla miettimässä mitkä aiheet ovat soveliaita riivittäviksi.] Hyvinnukutun yön jälkeen lähdimme seuraavana aamuna aikaisin osallistuaksemme läheisessä kaupunginosassa (townshipissä) pidettävään kuoronjohto-workshopiin. Aluksi otimme paikallisen taksin (=satunnainen ohi ajava auto, jonka ajaja haluaa tienata hieman rahaa) ja ajoimme asemalle, josta menimme seuraavalla minibussilla Thokozaan. Siellä kävelimme tuijotusten alaisina torin läpi ja useampien mutkien kautta koululle, jossa workshop pidettiin - vain puolisen tuntia myöhässä. African time - as they say. [Vaikkakin ihmiset täällä eivät pidä afrikkalainen aika -käsitteen toitottamisesta, mutta totta se on. Ainakin mustien (suonette anteeksi yleistämisen) sovituilla ajoilla on tapana venyä ja kaikennäköinen asioiden hoitaminen on hidasliikkeistä - tästä todisteena jonottaminen kaikkeen mahdolliseen.] Juuh, jälleen päivän epistolaan. Workshoppi alkoi lopulta (ehkä noin 1,5h myöhässä), mutta säestäjä ei koskaan saapunut paikalle. Ylläri ylläri, sain verestellä prima vista -taitojani aarioiden ja kaikennäköisten muiden klassisten teosten parissa. Lopulta soitettiin stemmoja nelikätisesti Even kanssa. Koko workshoppi, joka oli tarkoitettu township-koulujen musiikinopettajille (ja muille kuoronjohtajille) piti lähinnä sisällään sooloteoksia ja ohjeita klassiseen laulutapaan ja äänenmuodostukseen. (?!) Mukana oli vain yksi afrikkalainen laulu. Lopulta kestettyään 3 tuntia arvioitua aikataulua pidempään päivä sai päätöksensä. Palasimme Phiwen luo, tehtiin Even kanssa ruokaa, hörpittiin viiniä, tavattiin useita naapureita, kavereita, muuten vaan vierailijoita ja lähdettiin paikalliseen yökerhoon (ihan vaan tanssimaan muutama kappale) ja lähdettiin kotiin. Seuraavana aamuna Phiwe paistoi lettuja aamupalaksi ja me jatkoimme masut ja mielet tyytyväisinä, omin voimin(!), kohti Pretoriaa. Omin voimin, siksi että Phiwe ei tällä kertaa vaikuttanut olemassaolollaan minibussissa, vaan saimme erityispaikan kuskin vierestä hoitaen koko bussilastillisen (22 ihmisen!) maksun. Tehtävä ei ollut helppo, sillä vaihtorahaa ei ollut, ennen kuin kuski kaivoi omasta taskustaan pientä. Siinä sitten huudeltiin aina takapenkille mm. "kuka ei ole vielä maksanut?", " kelle tuli 5 randia vaihtorahaa" ja "Onko kenelläkään kymppiä rikkoa vitosiksi?" Huh huh hauskaa oli!
Maanantaina meilä oli puolestaan ensimmäiset Chorale-kuoron harjoitukset. Jestas, oltiin Even kanssa ihan hymy katossa ja rentoiltiin kun kuoronjohtaja ilmoitti keikasta kolmen päivän päästä. Ajatuksena oli tietysti, että "eihän meidän täydy siihen osallistua". No harjoitusten jälkeen kävi harvinaisen selväksi että kuusi uutta laulua viidellä eri kielellä tuli opetella seuraavien kolmen päivän aika, koska "totta kai te osallistutte konserttiin" oli vastaus. Seuraavana päivänä yksi kuoroaisista opetti meille lauluja (joista meillä oli vain sanat, ei siis nuotteja!). Torstaina sitten lähes jännät housussa tavattiin muut kuorolaiset viimeisissä harjoituksissa, kerraten kaikki esitettävät kappaleet. Varsinainen sirkus alkoi, kun kävi ilmi ettei meille ollut lupauksesta huolimatta traditionaalisia heimoasuja. Pinkaistiin yhden kuorolaisen kanssa läheiselle asunnolle, josta saatiin matkaan Evelle rintaliivit ja hame (=esiintymisasu), mutta allekirjoittaneelle ei ollut edelleenkään asua. Lopulta komerosta löytyi helmi/hapsu-vyö sekä kaulakoru, jotka koristivat mustaa toppiani (=esiintymisasu). Pienen hyperventilaatio-kohtauksen jälkeen päästiin eroon alastomuus-tunteesta ja marssittiin ylpeinä lavalle zulu-asuissamme.
Kaksi maidon(/kauhun?)valkeaa tyttöä taisi erottua joukosta, mutta toivottavasti ei ainakaan puutteellisten taitojen perusteella, sillä sanat ja liikkeet oli opeteltu huolella ulkoa! Fiilis keikalla ja ainakin 4 tuntia sen jälkeen olo oli aivan fantatinen! Kaikki se energia, jonka kuoro ja uskomattomat tassijat saivat aikaan, ja jonka osana saimme olla oli sanoinkuvaamatonta.
Perjantain rentouduimme torstain iloittelun jälkeen ja valmistauduimme lauantain illalliseen, jolle meitä monella tapaa auttanut ja viihdyttänyt opettaja yliopistolta kutsui. Ihastuttavinta koko tapahtumassa oli, että kyseinen opettaja oli järjestänyt illallisen maittavine ruokineen lähinnä vain meitä varten ja kutsunut paikalle ihmisiä, joista olisi meille eniten "hyötyä". Saimme muun muassa kutsun vieraille viikon paikallisella maatilalla ja osallistua musiikki workshopiin sekä pinon muita ehdotuksia mitä meidän kannattaisi nähdä ja kokea. Illallinen oli kerrassaan mahtava kaikkine elämyksineen!
Sitten vielä viimeisimpänä tänään kävimme braai-piknikillä Nkwessä, joka on kaunis camping-alue vesiputous-uimalampineen. (Saimme kutsun ja kyydin ystävämme ystävältä, jonka tapasimme edellisenä tiistaina kuunnellessamme ystävämme bändiä läheisessä ravintolassa.) Kaunis kesäpäivä oli houkutellut alueen täyteen ihmisiä sekä erään eksyneen sonnin, joka lempeän uhmakkaasti hätyytteli ihmisiä tieltään.
Konkreettinen tapahtumalistaus antaa kuvaa MITÄ kaikkea ollaan puuhailtu, mutta toivottavasti myös MITEN kivaa meillä on ollut. Kuukausi on jo vierähtänyt, alkukangerrukset kärsitty ja loppuaika näyttää kalenterissä jo osittain ahdetulta. Mukavia ihmisiä tipahtelee taivaalta ja sille ei näytä tulevan loppua. Opinnotkin - kaikessa lukumääräisessä vähäisyydessään - vaikuttavat juuri sellaisilta kuin toivoimme (lukuunottamatta afrikkalaisen musiikin opettajaa, jonka puheesta ei saa selvää(!)). Pääkampus on vehreytensä, tilavuutensa ja opiskelijavetoisuutensa puolesta mahtava. Samoin myös urheilukampus, jonka sali on saanut jo suopean hyväksyntämme. Tässä laajuudessaan pintapuolisesti viimeisimpiä kiusauksia. Rumpu soikoon taas jatkossa rikoskumppanin Emun voimin.
Lööf, Jullu
